Mä en ala! Mikään ei huvita, kiinnosta, innosta eikä huvita. Ai niin, sanoinkin sen jo.

Töissä oli ihan sellanen turha päivä, että tein vain ihan pakolliset sorvaukset, ja nekin hyvin nihkeesti ja intohimoitta.

Kotona on ollut turha päivä, etten oo tehnyt mitään. En ees niitä pakollisia juttuja.

Elämäntaparemontti ei ainakaan tänään alkanut, kohta luultavammin omistan massiivisen närästyksen, koska miesperhana toi lauantaina kaupasta pussillisen viinikumeja, ja ne jostain syystä suurina annoksina närästää. Noh, pientä ylpeyttä voinen tuntea edes siitä, että pussi ei ole vieläkään tyhjä, vaikka on jo maanantai.

Olisin paljon jaksavampi, jos kaaos kotonani ois vähän pienempi. Siivosin vähän viimeksi silloin, kun Kaura perheineen kävi kyläilemässä. Kauan siitäkin on jo aikaa? Aika kauan, ainakin siivousteknisesti ottaen, ja myös silleen ottaen, että mullon ikävä Kauraa. Haluaisin nähdä hänet uudelleen. Haluaisin kyllä nähdä mieluusti kaikki salaraksuni. Ja ihan salattomatkin. Vaikka ihan julkiraksunikin, jonka piti tulla huomenna kotiin Turusta, mutta tuleekin vasta 16. päivä. Saisi mun puolestani Lentävä Hollantilainen lentää suoraan sanonko minne... !? Mrrr.

Lompakostani puuttuu myös sellainen kiva toimintatonni, joka mahdollistaisi kaikenlaisen muikean shoppailun, ja sekin vähän lievittäisi tätä turtumusta.

Minä en ole masentunut enkä depiksessä. Ei tämä sitä ole. Mua vaan risoo ja pännii, silleen kevyesti. Jos huomenna alottaisi uudestaan tämän viikon. Silleen reippaasti ja hienosti. Ja siivoaisi ja ei söisi viinikumeja. Näin mä koitan tehdä. Toivottakaa minulle onnea.

Kello on jo niin paljon (eh eh), että vetäydyn Lizan kanssa sänkyyn hekumoimaan.
Tarkennettakoot nyt vielä, että Liza on Marklundin Liza, jonka dekkaria luen. Tylsä hetero kun olen, ainakin puoliks.