Olen jo jonkin aikaa- ainakin noin viisi minuuttia- viihdyttänyt itseäni seuraavalla ajatuskuviolla:

Jos otettaisiin täysin satunnaisella valinnalla vaikkapa kymmenen blogilistan bloginkirjoittajaa, istutettaisiin ne saman pöydän ääreen ja koitettaisiin kekata, löytyykö näiden kirjoittajien välillä mitään yhteyksiä- tuttuja, puolituttuja, sukulaisia, kaverinkaimoja..

Tai kysymys kuuluu ennemminkin, että kuinka monta yhdistävää tekijää- tiukkaa tahi hataraa- näiden kirjoittajien väliltä löytyykään..

Itse joudun melkein mantranomaisesti nykyisin hokemaan sitä, kuinka pieni tämä Suomi onkaan. Vähän väliä tuntuu putkahtavan esiin asioita, paikkoja ja ihmisiä, jotka yhdistyvät minun ja jonkun toisen välillä ihan yllättäen.

Esimerkkejä:

Olin työkavereitteni kera junamatkalla Helsingistä Jyväskylään kokoustamaan.  Minun ja kaverini kanssa samaan tupakkavaunuun osui usein samalla kertaa miesmatkustaja, johon emme kiinnittäneet suurtakaan huomiota. Kunhan pölpötimme vain, niinkuin naisilla usein on tapana, ainakin junan tupakkakopissa.

Jossain keskustelunvaiheessa mainitsin mieheni (lempi)nimen, joka ei ole mikään ihan tavallinen, tyyliin Masa. Siinä vaiheessa tämä kanssatupakoitsijamiesmatkustaja havahtui ja kertoi tuntevansa lempinimen omaavan tyypin (siis mieheni) ja olleensa sen luona yötäkin.

Kun tämä vieras miesmatkustaja antoi kuvauksen kodistamme, niin pakkohan se oli uskoa. Kun  miekkonen ei kuitenkaan äitynyt kehumaan ja ylistämään lempinimen sulokasta vaimoa millään lailla, niin paljastin asuvani siinä samassa kodissa. Hoh. Pieni maailma!

Muutamia muita tapauksia, joissa ilmenee, että ympäri käydään ja yhteen tullaan- kuten Pepe W. asian ilmaisisi:

Lääkäri passitti minut hierojalle, joka koitti saada minua rentoutumaan myös lokoisasti juttelemalla. Lopputulos: tunnemme aimo liudan samoja tyyppejä ja olemme jossain nuoruutemme vaiheissa henganneet samoissa porukoissa. Pieni maailma!

Toisessa työpisteessä työskentelevä työkaverini hehkui isoäitiyden onnea ja mietti minkähän nimen lapsi saa. Kerrottuaan (melko harvinaisen) lapsenlapsensa sukunimen, havaittiin olevamme melkein sukulaisia! Meillä on samoja sukulaisia, tosin aika monen mutkan kautta, mutta kuitenkin. Pieni maailma!

Jutustelin salaraksuni Ammun kera, ja yhteisiä tuttuja löytyi! Olen hengaillut Ammun asuinseudulla teinimpänä, ja bilettänyt silloin teini-ikäisten, nykyisin setä- ja täti-ikäisten tyyppien kanssa, jotka Ammukin tuntee tahi tietää. Lisäksi olen pilettänyt Ammun työpaikan huvilalla ja mitä kaikkea. Pieni maailma!

Sun äitis on käynyt samaa koulua kuin minä, Tsu on asunut itäisessä periferiassa, tyttäreni hengailuporukoissa on uusi tuttavuus, ja kuitenkin tyttärestäni ja tästä uudesta tuttavuudesta on yhteiskuva, kun ovat kaksivuotiaita, ja siitä sitten lähtikin purkautumaan taas yksi vyyhti- mikä osoitti että pieni on maailma!

Ja kai ei tämä maailman tai Suomen pienuus rajoitu edes pelkkiin ihmisiin.

Netistä voi kaivaa esiin koirien sukutaulut. Niin tyttäreni sitten teki ja kas. Meidän tiibetinspanielit (toinen 8 vee ja toinen 3), jotka on hankittu täysin eri kasvattajilta- ovatkin sukutaulujen mukaan serkuksia! Pieni maailma- jopa eläinmaailma siis!

Tuossa nyt vaan muutama mieleeni nyt pätkähtänyt esimerkki, mutta niitä tulee ihan kokoajan esiin. Hämmentävää.

Muihin aiheisiin: olin aamulla huutoraivarin partaalla, ja jätinkin jälkikasvulleni tulenkivenkatkuisen kirjelmän keittiönpöydälle. On se nyt saakeli kumma, että tiskikoneen astiakorikin saadaan suistumaan raiteiltaan jopa siinä väärin, että koria ohjaavat pyörylät oli vääntyneet tuhannen mutkalle. Joo, pieni murhe sen rinnalla, mitä kaikkea voikaan suistua ja mihin ja millä seurauksilla- mutta kyllä tuollainenkin kuulkaa saattaa aamun synkeinä hetkinä ottaa kupoliin ihan kynpillä.

Remonttirepet hyörivät vieläkin täällä ja minä toimin ihan puoliteholla, kun se ottaa minua niin kovin päähän. Tärkeää työtähän ne tekee, en minä sillä- mutta miten voi joidenkin koeporausten tekeminen sen selvittämiseksi, miten tämä talo on rakennettu, kestää ja kestää. Nytkään ei ukkoja näy missään. Tai siis koeporaus on jo tehty- mutta nyt pitää odottaa jonkun suuren rakennusrakenneinsinöörin lipumista paikalle. Hei rakennusrakenneinsinööri! Kun kuitenkin ihan taatusti luet blogiani niin oo kiva ja tuu nyt tänne. Näiden pelottavien työkoneiden, muovitettujen huoneenosien, lattiassa ammottavan reiän ja hitonmoisen kaaoksen keskellä on tosi inhaa sorvata!

Alan vissiin olemaan hiukka stressaantunut töitteni takia. En kyllä mitenkään hokaa sitä muuten, mutta näin viime yönä painajaismaisen työunen, ja ei se nyt normaalia ole. Noh, jos tämä sorvaamo vielä toistekin tulee uniini kummittelemaan, niin sitten voinkin jo hyvällä omallatunnolla saada lorvikatarrin. Ei ihminen jaksa yötäpäivää sorvata nääs.