Nyt on lauantai, ja arvatkaapas mitä olen tehnyt viimeiset nelisen tuntia?

Ette kuitenkaan arvaa, niin kerron suoraan. Olen sorvaamassa sorvaamossa! Kyllä! Minä!

Niinkuin olen tainnut muutaman kerran tässä loppukesän mittaan valitella, että elämäni on hektistä niin eikö tämä ole siitä nyt oikein verraton todiste? Ensi viikonloppuna kun on se maailman suurin ja mahtavin ja kaunein ja kauhein iso kokous Porissa, niin sitähän tässä nyt valmistellaan sitten keskellä lauantaita.

Saanko nyt mitaleita, kirkkaamman kruunun ja paremman taivaspaikan, varmasti kans?

Eilen oli ihan täys koomapäivä. Mikähän siinäkin on, että kun arkirutiineihin tulee sellainen muutos, että ihan ulkomaille asti lähdetään tiimin kanssa rehaamaan, niin sitten sitä tälläinen wanha tätikin villiintyy niin, että huh huh. Ja kun laiva saapui puoli kymmenen aikaan illalla satamaan, niin meninkö suoraan kotiin? No en mennyt. Jäätiin Ruoholahteen johonkin karvahattubaariin istumaan tappiin saakka. Mitä sitä nyt aamukasilta alkanutta putkea turhan aikaisin katkaisemaan?

En sitten menekkään tänään Kalukkalaan, voi voi voi. Villinä sorvaan niinkauan kun on tarve, sitten menen kotiin kulkematta Kalukkalan kautta. Näin se vaan menee, elämä on ja muita kliseitä jono perään.

Mut ei mul muuta kun että oon niin työnsankari, että taidankin mennä nurkkaan kasvattamaan juurikasvuani taas kerran. Moi vaan kaikille.