Ah, olen kuin uusi ihminen, vaikka sama romu-elma olenkin.

Kun edellinen yö meni Ku Klux Klanin kanssa hengatessa ja muutenkin räytyessä, niin eilen menin petiin jo heti ysin jälkeen. Nukuin koko yön heräämättä minkään tai kenenkään toimesta ja aamulla heräsin pirteenä kuin tikka.

Tästä tulee hyvä päivä, tunnen sen luissa ja ytimissäni. Ja nivelsiteissäni- pakko taas mainita, koska taisi tilkintä osua eilen kohdalleen vihdoin. Melkein välillä unohdan sen, että omistan vasemman jalan. Ah onnea.

Olen ilahtuneena lukenut joistain blogeista julkisia rakkaudentunnustuksia siipoille.

Mä olen joskus miettinyt, että tuleeko sitä rakkautta tunnustettua liian harvoin puoliskolle. Toisaalta- olen viettänyt saman körmyn kanssa yli puolet elämästäni, jos se ei ole käytännön tason rakkaudentunnustus, niin mikä sitten?

Huomasin juuri, että aina kun mieheni on reissussa, siloittelen hänen matkaansa ja jätän kertomatta tietoisesti joitain ikäviä asioita, sellaisia, joille hän ei kertakaikkiaan voi tehdä mitään tuhansien kilsojen päässä- muuta kuin huolestua ja murehtia. 

Tästä kintustani kerroin, että minulle koitui äkillistä rahanmenoa- ja kerroin tietenkin syyn. Jätin kertomatta kaikki jännittävät yksityiskohdat kinttuni statuksesta, jätin kertomatta että ai ai kun sattuu ja sen sellaiset.

Perustelen tälläistä salailuhommaa sillä, että koska mieheni työnkuvasta ei puutu vauhtia ja vaarallisia tilanteita, niin en halua että hänen keskittymiskykynsä heikkenee jonkun kotiasian takia, niin että hän vaikka putoaa jostain jäähallin katosta miettiessään pärjäämistämme

Niin, että koska pitkäaikaisen liiton arki nyt ei juuri koostu rakkaudenlepertelyistä ja jatkuvasta kiihkeästä lemmiskelystä, niin eikö tuota minun siloittelua voisi ehkä hiukan pitää kuitenkin sellaisena? Koska sitten kun mies kotiutuu ja asettuu niin sitten kyllä kerron aivan kaiken- eli mitään ei loppujen lopuksi salaan jää.

Tai sitten mä vaan olen daijumpi kuin itsekään tajuan:)

Minulla kun lapset ovat jo vähän isompaa sorttia, niin heidän tykkäämisosoitukset ovat liikuttavan ihania. Eilen keski-elma (ah mikä termi!) oli Itiksessä etsimässä jotain rippijuhlavaatteita itselleen. Ei löytynyt, mutta sen sijaan hän toi minulle lahjaksi kassin- just mun näköisen ja tyylisen! Aivan ihkua.

Ennenkuin tämä näppis menee juntturaan siirapista, niin menenpä sen sijaan sorvaamaan. Hyvää keskiviikkoa teille kaikille.