Helkuttilainen sanon ma. Täällä sorvaamossa on joku sähköpostipalvelin kaatunut, kaikki sorvattavat duunini makaavat jossain kaapelinmutkassa ja kuten eilenkään, niin ilmeisesti tänäänkään en pysty tekemään yhtään mitään.

Jos joku, niin  tälläinen läsnäolopakko, minua risoo. Päivät kuluvat etanan lailla, jos ei ole mitään oikeaa sorvaamista. Netissä surffailu, lehtien selaaminen.. kaikki tuollainen oheistoiminta pitemmän päälle vaan kyllästyttää! Tahdon sorvata!

Eilinen oli muutenkin ihan tyhjänpäiväinen päivä. Meinasi mennä hermot omaan siippaanikin ihan tyyten.

Aamulla, kun hän lähti jo kuudelta viemään jotakin vermettä huoltoon, en tosiaankaan tiedä oliko kyseessä auto, mikseri tai vaikkapa kaasuhaitari (onkohan sellaisia?), mutta huikkasi vielä lähtiessään että "tuun tänään normaalisti kotiin". Se tarkoittaa meidän perheessämme kaupan kautta kerien kotiintuloa noin kello 18 aikoina.

Viideltä hän soitti: Olenkin Peacockissa asentamassa valoja ja jotain ja joku kristallikruunukin just tippu lattialle ja en oikein tiedä kauan tässä menee.

Kuudelta hän soitti: Kuule, käy varmuudeksi itse kaupassa kun lähdenkin Nokian videoscreeniä purkamaan. En oo ihan varma ehdinkö kauppaan.

Kahdeksalta hän soitti: Hei me lähdetäänkin nyt jo valmiiksi sinne Olkiluotoon kun aamulla pitäisi muuten herätä viideltä... Tuun huomenillalla (eli siis tänään) kotiin.

Hah, varaudun siihen, että matkalla mukaan tarttuu yllärikeikka Utsjoella, ja sieltä Vaalimaan kautta kerien Uralille kun siellä esiintyy joku torvisoittokunta ja siitähän onkin jo ihan jouhevaa lennähtää Kanadaan asentamaan Nokian screeniä jonnekin.

Tyttären rippijuhlat lähestyvät huimaa vauhtia. En ole tehnyt elettäkään enkä mitään koko kemujen eteen. Jos kaikki kutsutut tulevat kahvitilaisuuteen päivällä, talossamme kirmaa 54 ihmistä. Illalla on sitten koko, toistan koko, rippileirille pileet meillä. 25 teiniä ja 8 isosta. Jee jee jee! Sanomattakin lie selvää, että me aikuiset olemme myös kotona silloin. Vahtimassa teinejä.