Vielä tässä vaiheessa päivää minulla on hyvin optimistinen olo. Tuntuu, että selviän sittenkin tästä viikosta. Olkootkin, että varsinainen The Sorvi-tapahtuma onkin vasta viikonloppuna. Ja olkootkin vielä toisenkin kerran, vaikka minun ressinraiskaama roppani koittaa ilmoitella flunssan tulosta.

Ei nyt pliis flunssa, juuri nyt et ole tervetullut.  Älä tule tänne nyt, tule vaikka vasta ensi viikolla.

Mut hei..koska ressini alkaa pikkuhiljaa hiipumaan, niin täytyykö mun nyt sitten juoruta siitä naapurintädistä? Hitsit.. mitä voi kertoa ihmisestä, jolle ei koskaan tapahdu mitään. Tietääkseni se ei ole suorittanut edes jännittäviä kumisaapashankintoja viimeaikoina, toisinkuin eräskin täti, jonka elämä on kertakaikkiaan täynnä vauhtia ja vaarattomia tilanteita. Ainakin tällä viikolla.

Kuopuksen leirikoulu loppuu huomenna. Häntä ei siis pistetty maitojunalla kotiin, toisin kuin taannoisesta yökoulusta- josta raportoin tulikivenkatkuisesti vuosi sitten. Ehkä se sitten auttoi, kun tilanteessa jossa sekä oppilaan että sen vanhemman piti allekirjoittaa sitoumus, jossa luvataan hakea häiriökäyttäytyvä lapsi leiriltä pois omin kustannuksin, minä penäsin opettajalta sitoumusta järjen ja auktoriteetin käyttöön. Se, jos lapsi kuiskii kaverinsa kanssa illalla pedissä ei minusta täytä häiriökäyttäytymisen kriteereitä. Siis ainakaan siinä määrin, että lapsi pitää sen tähden kotiin lähettää. Niin kerta.

Muistin tänään myös, että mun miehellähän on sellainen lentolaukku, sellainen hieno ja pieni. Sen otan mukaani Poriin, joten laukkuongelmakin on ratkaistu. Siis aatelkaa! Ei hulluna ajelua Nauvoon lasta hakemaan, eikä laukkuongelmaa! Voiko elämä helpommaksi mennä? No ei oikeastaan. Jipii.

Nyt kun tässä likaa rehaan ja ilakoin, niin taatusti päähäni putoaa kohta joku maailman isoin sorvi ja lapsi pitää hakea just kun se sorvi on päässäni ja laukkukin hajoaa jäädessään sinne jättisorvin alle.