Elman ilmastoblogista, päivää. On se taas ilmoja pidellyt. On se kova niitä pitelemään, miten se aina jaksaa.

Tänä aamuna oli suoraansanottuna viileä. Eka kerta, kun mielestäni oli viileätä silleen kunnolla. Mutta, koska on perjantai ja olen yltiöpositiivisella tuulella, niin tässä viileydessä on yksi aivan tosi ihana puoli ja se on se, että kissamme _haluavat_ olla sisällä. Jopa se toinen autoileva ulkohengarihertta. Jesh!

Olettekos kukaan koskaan huomanneet sellaista seikkaa, että suunnitellessanne  tahi suorittaessanne jonkinlaisia järjestyksenpidollisia toimenpiteitä kodeissanne, yksinkertainenkin asia saattaa muuttua jotenkin ihan älyttömän monimutkaiseksi? En ole tälläistä dominoilmiötä kohdannut varmaan missään muussa tilanteessa niin voimakkaasti kuin näissä kodinhoidollisissa.

Minun pitäisi syyssiivota kotimme nk. pullokaappi. Se on sellainen vaatehuoneen kokoinen kaappi, jossa säilytämme tyhjiä pulloja (siitä kaapin nimi), koiran- ja kissanruokapusseja, wc- ja talouspaperisäkkejä, sählymailoja..

Mutta jotta saisin kaapista sellaisen kuin haluan, minun pitäisi sitä ennen hinkata pari muuta paikkaa. Jota ennen pitäisi järkätä pari muuta paikkaa, jota ennen pitäisi raivata yksi paikka, jota ennen....  Onkohan mun organisoinnissa jotain vikaa, vai tapahtuuko tälläistä muillekin?

Se siivousosuudesta tällä kertaa.

Olin eilen illalla tosi kummallisella tuulella. Ruokaillessani ja kahvia kitatessani päätin katsoa telkkaria. Se nyt ei sinänsä mikään kovin suuri ihme ole, mutta se mitä katsoin on. Suomalaisia saippuasarjoja kaksin kappalein. Byääh. Nehän oli suorastaan melkein dokumentteja tosielämästä. Mies lähtenyt toisen mukaan, tyttö tunnusti poikaystävälleen tykkäävänsä enemmän tytöistä, rintasyöpä, nainen lähtenyt toisen matkaan, lapsi joutui terapiaan... Ja minä kun luulin, että saippuasarjat ovat ihan hömppää. Kaikkea sitä oppii kun sohvaperunaksi äityy.

Jotta tämäkin postaus taas pomppisi asiasta toisenteen ja sen seitsemänteenkin, niin totesin aamulla että - harvinaista kyllä- olen melkein iloinen siitä että mieheni on huomenna Helsingin Jäähallissa jollain keikalla.

En muista, kerroinko täällä, vai aikoinani vanhassa blogissani siitä, että vihaan yhtä ihmistä. Tällä vihaamallani henkilöllä on huomenna tupaantuliaiset, mihin meidätkin on kutsuttu. Eipähän tarvi miehen kanssa taistella siitä, että kuka sinne menee, meneekö kummatkin, eikö mene kumpikaan, meneekö vain toinen... koska minä en missään tapauksessa menisi kuitenkaan.

Nyt kutsuu mua sorvi lailla seireenin.