Voitte
lakata pidättämästä hengityksiänne. Minulla ei ole avo- eikä
sulkumurtumaa, mutta pieni rasitusmurtuman epäily kylläkin - mutta hei.
Parhautta on se, että minulla ei ole veritulppaa, joka oli
ykkösdiagnoosivaihtoehto lääkärin mielestä.
Tämä ikävä- ja jopa hengenvaarallinen diagnoosi poissuljettiin
hetimiten ultraäänellä ja jollain toisella vehjaksella. Yläjalassa
lymyävä tulppa kun voi liikkeelle lähtiessään pesityä keuhkoihin tai
sydämeen kohtalokkain seurauksin. Yläraajan tulppa voi kuitenkin
hämätä, ja aiheuttaa nilkan turpoamista. Eikä tulppaa ollut myös
vähemmän vaarallisessa paikassa, eli alaraajassa.
Minua jännitti aika hirveästi siellä lääkärissä. Ja se, kun sille
lääkärille tuli niin kiire kun se näki jalkani, sai mielikuvitukseni
laukkaamaan ja näin jo itseni amputaatiotoimenpiteessä:/
Kun kaikki kuvaukset ja kokeet ja testit oli ohitse, olin niin
kiitollinen- tämän te haluatte nimittäin ehdottomasti kaikki tietää-
menin lääkärikeskuksen vessaan helpotuskakalle.
Työnantajani on tehnyt niinkin älykkään sopimuksen työterveyshuollosta,
että röntgenit ja labrakokeet kyllä menee sorvaamon piikkiin, mutta
ultraäänikokeista vain rintojen kuvaukset ultralla ja mammografia. Hyvä
tietenkin että edes ne, mutta kyllä 180 euroa tuntuu aika kovalta
hinnalta.. tosin siitä helpotuksen huokauksen määrän paljouden
ihanuudesta voi kyllä vähän maksaakin.
Minä en saanut mitään hienoa korsettia enkä keppejä (oisin voinut
sympatiakeppeillä), enkä sairaslomaa, mutta sain valita sellaisen
tukiteipin..minkä lie värin. Vaihtoehtoina olivat fosforinpinkki, -
oranssi ja -vihreä sekä valkoinen, musta tai ruskea. Otin oranssin.
Lisäksi sain aivan hemmetin kalliin lääkekuurin ja mitäs vielä. Ei kai
muuta.
Nyt olen niin väsynyt että taidan vetäytyä petiin. Mutta tälläinen
tapaus siis täällä nilkuttamossa. Ensi viikolla kontrollikäynti.
keskiviikko, 21. syyskuu 2005
Kommentit