Asennevammaepisodi päättyi eilen, ainakin tältä erää.

Opettaja oli lukenut mailini, ja luultavammin operoinut sitäkin punakynällä. Hän sitten vastausmailin asemasta soitti minulle.

Kävimme aikas  rönsyilevän keskustelun.
Opettajan mielestä me emme tue opettajan kasvatusmetodeja täällä kotona, ja minun mielestäni opettaja ei tue lasten erilaisuutta koulussa. Tästähän on monia pieniä esimerkkejä, ja minusta tämä uskonnonmonistehomma oli vaan sellainen huipentuma, että mulla loppu jaksavaisuus.

Tämä opettaja, joka ei varmaankaan ole montaa vuotta esikoistani vanhempi, sai kyllä minulta osakseni sellaisen ryöpyn myös puhelimessa, että toivottavasti hänelle nyt meni perille se, että en minä hänen kasvatusmetodeitaan yritä mitenkään tahallisesti sabotoida, mutta kun ne vaan ovat niin perin omituiset, niin kyllä minä lapsen äitinä katson oikeudekseni niihin puuttua.

En muista, olenko kertonut täällä koskaan vanhimman tyttäreni taannoisesta kouluongelmasta. No sellanen hänellä kuitenkin oli, hän päätti lopettaa koulunkäynnin ja miksi näin kävi,  sitä yritettiin selvittää sen seitsemän kukkahattutädin, psykiatrin, kuraattorin, terapeutin... voimin. Olimme koko perhe aikamoisessa pyörityksessä ja Helsingin sosiaalipuolen toimet tulivat hyvinkin tutuiksi.

Tuolloin mm. kukkahattutädit tulivat kotiikäynneille. Kun tytär ei halunnut keskustella taas kerran samoista asioista, jotka eivät johtaneet mihinkään ja  lukitsi itsensä vessaan, niin täti kertoi oven takana tytölle, että hän voi kutsua poliisit murtamaan oven, jos lapsi ei tule ulos vessasta keskustelemaan ongelmistaan. 

Lopulta tämä lapsi uskalsi luottaa minuun ja jälkeenpäin hän on kertonut, että yksi luottamukseen johtanut syy oli se, että minä en koskaan mennyt (ainakaan silloin 13-vuotiaan tytön mielestä) näiden viranomaisten puolelle, vaan seisoin tyttäreni rinnalla - vaikka tietenkin keskustelin näiden tätien kanssa, enkä esimerkiksi lukittautunut tyttäreni seuraksi vessaan.

Sillon päätin, että jos kellä tahansa lapsellani tulee jotain vaikeuksia tai ongelmia niin tietenkin otamme apua vastaan tai hankimme sitä itse, mutta turhaan pompotukseen en enää suostu. Ja tämän kuopukseni kohdalla nämä ongelmat ovat todellisiin, oikeisiin ongelmiin verrattuna kuin hyttysenkakka Atlannissa, eli minä en voi muuta kuin puhaltaa tässä kohtaa pelin poikki. Ja tämänkin kaiken minä kerroin eilen opettajalleen puhelimessa. Sanoin, että jos lapsella on paitsi hurtti huumorintaju, että myös tyypillinen murrosiän kuohuntakausi menossa (joka ilmenee mm. opettajan mielestä epätyypillisinä vastauksina monisteissa), niin näiden seikkojen vuoksi yksikään kallonkutistaja tai koulupsykologi ei ole tervetullut sisäisesti operoimaan lapseni päätä.


Oho, multa pääsi paasaus. Pääsimme kuitenkin kuopuksen opettajan kanssa jonkinlaiseen sovinnontilaan, hän lupasi yrittää parhaansa myös temperamenttisten rämäpäätyttöjen kanssa. Toivottavasti hän muistaa sen vielä tänäänkin.

Muihin aiheisiin:
  • huomenna on rippijuhlat ja kiirettä pitää. Mutta kaikki asiat on kuitenkin ihan hallinnassa, ei paniikkia.
  • iso hoitokoira lähti pari päivää sitten pois. Se oli mellä melkein 2 kuukautta. Turvakodissa ollut perhe muutti tuohon ihan lähelle. Täällä on miltei yliluonnollisen rauhallista nyt. Se muuten kiva koira kun oli niin tuhottoman kova haukkumaan.
  • kiitos edelleen hyvistä kommenteistanne koskien tuota asennevammahommaa. Tuota termiä ei muuten eilen mainittu kertaakaan opettajan kanssa puhelumme aikana.
Lähden sorv.. eikun tekemään jotain.