Parempi päivä, ja siitä saan kiittää myös teitä, kivat lukijani ja kommentaattorini (uskoisin, että ne jotka kommentoivat minulle ovat myös lukijoitani, olen loogisella tuulella tänään nimittäin).

Luin ajatuksella läpi vielä uudelleen kaikki neuvoa-antavat ja tsempittävät kommenttinne, oikein ajatuksella.

Olen omissa tutkimuksissani päätynyt seuraavaan lopputulokseen:

- nimistö on hieman sekavaa, mutta oikea osoite nuorelle lienee nuorisopsykiatrian poliklinikka, jonne pääsee potilaaksi kouluhuoltohenkilöstön (esim. koulupsykologi- kuraattori, terveydenhoitaja) lähetteellä

- myös terveyskeskuksen kautta voi hakeutua potilaaksi em. klinikalle, ja tämähän nyt tässä meidän tapauksessamme on se vaihtoehto, ja aika on varattuna.

- potilaaksi voi hakeutua myös päivystystapauksena, jolloin osoite on Auroran sairaala (koska kyseessä yli 16-vuotias). Mutta koska meidän tilanteemme ei ole sillä lailla akuutti, ettei meillä ole ranteet auki -meininkiä, tai mitään psykoositilaa ja mitä niitä onkaan, niin voimme odottaa edellisen kohdan toteutumista.

Juttelin eilen tyttöseni kanssa, ja se oli avartava kokemus. Hän tuntuu olevan hyvin tietoinen tilastaan ja miten se (toivottavasti) on hoidettavissa. Hän myös uskoi tietävänsä, mistä tämä depis johtuu tai on saanut alkunsa.

Aion kunnioittaa ja kuunnella tyttäreni toiveita jatkon suhteen. Eilen hän oli sitä mieltä, ettei varmaan tarvi edes mitään lyhytkestoista terapiaa. Minä en ala mitään väkisin tyrkyttämään- uskon että lapseni on niin fiksu että itse tietää parhaiten. Onhan hän melkein aikuinen kuitenkin jo, ja tosiaankin aika hyvin perillä tilansa laadusta...

Tyttäreni pyysi myös, että jos minä voisin toimia hänen "terapeuttinaan". Kerroin, että yhdistelmä äiti-terapeutti ei kyllä varmastikaan ole mikään kaikista toimivin, koska minulla on niin paljon tunteita mukana, enkä välttämättä uskalla edes kysyä asioita, koska pelkään itse niiden vastausta. Sitäpaitsi olen ihan liian lähellä tilannetta, en varmastikaan saa siihen tarpeeksi laajaa perspektiiviä.

Päätimme sitten, että olen - en terapeutti, vaan sen kaltainen luottohenkilö tässä tilanteessa.  Ymmärrätte siis varmastkin, etten tule täällä toistamaan mitään henkilökohtaisia keskustelujamme, koska ne ovat luottamuksellisia.

Tyttärelleni on helpompaa kertoa asioita kirjoittamalla kuin puhumalla. Ja nyt saatte huutonauraa itsenne vaikka tärviölle- minen välitä. Sodassa, rakkaudessa ja lapsen auttamisessa on kaikki lailliset keinot sallittuja; käymme siis keskustelut netin kautta. Kyyyyllä, istumme suunnilleen päällekkäin (minä alakerrassa, tytär  samassa kohtaa yläkerrassa), ja nettipiuha on napanuorana välissämme.

Minusta kun on tärkeintä, että tytär puhuu. Tapahtukoot se sitten vaikka savumerkein tai hiekkaan piirtämällä. Silloin 4-5 vuotta sitten vallinnut tilanne oli juurikin siksi niin hankala, kun tytär ei puhunut mitään- ei oikeastaan kenellekkään. Siinä sitten hatturouvat komppasivat vaan taustalla että "koulu koulu koulu koulu"- ja lapsi meni entistä enemmän umpisolmuun. Kunnes hän lyhyen lääkitysjakson jälkeen sai solmuja auki sen verran, että alkoi puhumaan minulle.

Tässä tulee nyt kerrattua ja toistettua samoja asioita, mutta koen tämän taas minulle erittäin terapeuttiseksi, joten suonette.

Ainiin, mainittakoon nyt sekin, että ainakin tyttärelläni on hyvin naiselliset keinot piristää itseään ja mieltään: hän oli käynyt eilen shoppailemassa mummolta saadun nimpparilahjarahan turvin.

Muihin aiheisiin: toissayönä kissanhulttiomme oli päässyt ulos- ilmeisesti seinän läpi. Jokainen ulosmenoreitti kun oli aamulla kiinni. En voi käsittää.

Kissa nauttikin sitten vapaudestaan eiliseen alkuiltaan saakka. Hitsi että otin siitäkin stressiä- aavistelin kaikkea pahaa, kun ei kukaan soitellut perään että "täällä se on"-niinkuin yleensä aina jos se on karkuun päässyt.

Kuopus lähti ennen pimeän tuloa sitä etsimään, ja palattuaan turhalta reissultaan, kissa istuu muina elukoina meidän rappusilla sisäänpääsyä odottamassa. On se hurja. On se.

Tänään ajattelin käydä ostamassa vihdoin sen askelmittarin, nyt kun jalkakin on kunnossa. Onkohan niissä urheilukauppojen halpis-malleissa energiankulutusmittaria erikseen? Hesarissa näin kyllä tänään mainoksen hienosta mittarista, hinta oli halvennettu vähän alle viitenkymppiin. Ehkä sellainen sitten.

Nyt kutsuu minua wanha kunnon sorvi. Jotenka kiitos ja hei.