Hullumutsi täällä iltaa.

Meillä on täällä kotona tyyppejä, joilla on kellä enemmän ja kellä vähemmän rautaa naamassaan, eli lävistyksiä. Myös edesmenneitä sellaisia, jotenka koska lävistys ei ole mikään ikuisesti ihoon hakattu homma,niin siksipä suhtaudun noihin hopeisiin finneihin ja renkuloihin aika penseästi. Lähinnä kiihkotta ja tunteetta.

Kuopukseni on kinunnut pitkään itselleen lävistystä ja siksipä teimme tänään reffit Itikseen.
Menimme jo minullekin tutuksi käyneeseen tatuointi - ja lävistyspuotiin ja kuulemma nolasin kuopukseni, koska sanoin siellä: "päivää. tämä natiainen haluaa reiän naamaansa".

En olisi kuulemma saanut sanoa noin!

Nyt on sitten kuopuskin rautanaamainen lapsi. Voi minun vauvaani! NYYYGH.

Muuten menee aika kivasti mulla. Mies tekee ruokaa, minulla pamahti askelmittarissa 10 000 rikki ja lapset ovat hyvällä tuulella ja iloisia. Joten pikaraporttini päättyy täältä tähän ja minä lähden Ohranjyvään. Tai ainakin sohvalle. :)