Eilen illalla ruumistani vavahdutti niin valtaisa välikausiväsymys sekä tapaturma-alttius, että käskytin itseni petiin jo ysin maissa.

Se oli taatusti ainoa viisas tekoni tällä viikolla. Ehdin ennen petiä pudota tuolilta tavoitellassani optimaalista nörttiloikoilua tietokoneen ääressä.

Tänä aamuna olinkin sitten ylimaallisen reipas. Siivosin lemuavan jääkaapin aamutoimieni ohessa, sekä raivasin keittiön. Mahtista.

Sorvaamossa minulla ja tettineidolla on tänään viikon viimeinen työpäivä, koska huomenna minä vaikutan toisessa toimipisteessä kokoustamassa. Minut valittiin kehityskeskustelu-työryhmään. Ja huomenna sitten kehityskeskustelukeskustellaan koko päivä. Varsin kiintoisaa- not.

Kuopukseni, tämä Jeesus-tuntija, sai uskonnonkokeesta kasin. Opettaja oli varustanut kokeen reunahuomautuksella HYVÄ ANNI!  Varmaan sama reunahuomautus olisi ollut kokeessa, vaikka arvosana olisi ollut nelonen. Kokeessa nääs ei ollut yhtään omaperäistä ajatelmaa. Buah.

Mutta välikausipohdintoihin palatakseni. Jos meidän pihakoivulta kysytään, niin nyt on vielä kesä. Omalla takapihallamme on siis koivu, joka loistaa vielä täysin vihreänä. Siitä varisseiden lehtien lukumäärä on ehkä korkeintaan seitsemän, muutama alaoksa kellertää samaan tapaan kuin oikein kuivina kesinä.

Lopetan tämän välikausipostauksen täältä tähän, koska minulla ei ole teille mitään kerrottavaa.

Kivaa torstaita!