Sorvaamossa vietetään tänään vuotuisia eläkeläisten joulukahveja (jonne siis kutsutaan sorvaamosta eläköityneitä sorvaajia- ylläri?) jatilaisuudessa nähdään myös henkilökunnan kakaroista koottu Lucia-kulkue.

Minulla on nyt sellainen pieni turhamainen pelko, että minua luullaan eläkeläiseksi tänään täällä! Koska ei minua nyt ainakaan pyhäksi Luciaksi voi luulla, eikä liioin enkeliksi eikä tontuksikaan pahemmin. Eikä henkilökunnan kakaraksi. Jäljelle jää siis eläkeläinen.

Koska en osallistunut pikkujouluihin viime perjantaina, jäi minulta hiukset värjäämättä. Koska en ole kerennyt tässä viimepäivinä kasvattamaan hiuksiani tarpeeksi, saati valkaisemaan niitä Lucia-pestin toivossa, niin em. seikkojen vuoksi minun punaisenruskeenkirjava latvakasvusto on saanut seurakseen maanläheisen (eli maantien) värisen juurikasvun, ja melkein kaikilla eläkeläisillä on sellainen.

Sen lisäksi! Hankin naamaani hienoa Pirkka-ryppyrasvaa. En oo huomannut ryppyjen maagista katoamista, mutta leukaani tuli finni. Vanhuus ja teiniys samassa naamassa- oo tässä nyt sitten.

En muuten käsitä, miten kaikenmaailman isot ja painavat tursaat voivat nukkua siinä vieraspedissämme, missä minä viime yöni nukuin. Aivan kauhea kuhmukas patja! Kuopus oli urhea, ja tuli seurakseni nukkumaan evakkoon, koska päätteli yksin evakoimisen olevan ikävää.

Koska kommentointikooma vaivaa minua hieman edelleen, vastaan Sun Äitis kommenttiin tässä näin. Äitee fundeerasi, että jääkö ensi viikonlopun kimppaemännöintiin mitään siivottavaa, jos nyt jo hulluna heilun ja hillun.

Juttu on siinä, ystäväemäntäni residenssistä pitää siivota vain alakerta. Joka käsittää vain muutaman hassun huoneen! Enhän minä siis kertakaikkiaan kehtaa sitten sanoa emäntäkolleegalleni, että sori, täällä ois toistakymmentä läävää kuovittavana! Niin, että tämä viikko menee täysin lääväni parissa, ensi viikolla ostaa päräytän joululahjat. Tai ehkä sitten vaihtoehtoisesti tällä viikolla. Muita vaihtoehtojahan ei pahemmin olekkaan.

Ystäväperheitäni elämä murjoo :( Ja voi olla, että se iso koira, joka oli meillä hoidossa pari kuukautta syksyllä, tulee meille melkein vuodeksi adoptioon. En voi väittää, että olisin asiasta mitenkään aivan suunnattoman riemuissani, mutta jos vaihtoehtona on terveen ja nuoren koiran lopettaminen tahi sitten adoptio, niin kyllähän tuo jälkimmäinen vaihtoehto on ainoa minkä minä pystyn hyväksymään. Kerron tästä enemmän joskus, kun kertomiskohmeeni hieman hellittää;)