Kolmas postaus jo tänään.. kohta mun kommentointikoomakin varmaan päättyy.
Kiitos teille kaikille lausun tässä näin , jotka olette kommentoineet pitkin koomaani minulle. Arvostan teitä, vaikka koomassa olenkin. (ja siinä vaiheessa kun samassa lauseessa on kolme kertaa kooma- sana, on lienee syytä siirtyä muihin aiheisiin).

Tänään, kun selvisin lompakkotragediasta, lähdin Itäkeskukseen. Kaikki meni ihan suunnitelmieni mukaan. Kunnes poikkesin tähän kotikauppahelvettiini hakemaan vielä lahjapaperia ja jotain pientä.

Kotoa tulee tokavanhimmalta puhelu "koska sä tuut kotiin kun aattelin vaan ku Aino ei saa henkeä ja se itkee vaan kun se ei saa henkeä".

Siis...
Jäi lahjapaperit vähän toisarvoiseksi seikaksi ja ihme että ylipäätään selvisin itse kotiin kun ajoin sydän kurkussa tuhatta ja sataa . "ei saa henkeä" kuulostaa hysteriasoimattomankin korvissa aikas pahalta.

15-vuotiaani oli yrittänyt kielloistani ja opettajalle soittamastani puhelusta huolimatta lähteä koulunsa joulujuhliin. Kun oisi ollut kaksoisrooli näytelmässäkin ja mitä kaikkea. Isoveli oli kyydinnyt kovassa flunssassa olevan potilaan metroasemalle ja isosisko meni kyynelehtivää ja heikkohappista pikkusiskoa vähän ajan päästä kävellen vastaan.. ja hetken kuluttua samainen isosisko siis soitti minulle.

Minä suoritin tietyt ensiaputoimenpiteet, ja kun lapsen henki alkoi  paremmin kulkemaan niin rauhoituin. Olen jokseenkin vakuuttunut, että perheeni ensimmäinen allergiatapaus on totisinta totta. Aika rapea pakkanenhan tuolla tänään oli, ja tunne että keuhkot on pähkinän kokoiset... eikös se johonkin astmantapaiseen viittaa? 

Oli miten oli- kotitohtori määräsi tytön ulkonaliikkumiskieltoon, riehuntakieltoon, rasittumiskieltoon, kaikenlaiseen teineilykieltoon ja tuolla se nyt sohvalla makoaa.

Mitähän nyt sitten vielä- lompakko nyt oli pieni mutta kiusallinen juttu, tämä sairaskohtaus (voiko niin sanoa) huolestuttava juttu ja aamusta saakka kipeänä ollut pääni on em. vastoinkäymisten vuoksi entistä kipeämpikin.

Noh, tämä joulukuu olikin sujunut tähän mennessä ilman mitään tragedioita. Yleensä joulukuussa ainakin yksi perheenjäsenemme  on katkaissut jalkansa tai kätensä, tai tuolla wanhemmassa sukupolvessa kuollut tai todettu melkein kuolleeksi.