Kolmas postaus jo tänään.. kohta mun kommentointikoomakin varmaan päättyy.
Kiitos teille kaikille lausun tässä näin , jotka olette kommentoineet
pitkin koomaani minulle. Arvostan teitä, vaikka koomassa olenkin. (ja
siinä vaiheessa kun samassa lauseessa on kolme kertaa kooma- sana, on
lienee syytä siirtyä muihin aiheisiin).
Tänään, kun selvisin lompakkotragediasta, lähdin Itäkeskukseen. Kaikki
meni ihan suunnitelmieni mukaan. Kunnes poikkesin tähän
kotikauppahelvettiini hakemaan vielä lahjapaperia ja jotain pientä.
Kotoa tulee tokavanhimmalta puhelu "koska sä tuut kotiin kun aattelin
vaan ku Aino ei saa henkeä ja se itkee vaan kun se ei saa henkeä".
Siis...
Jäi lahjapaperit vähän toisarvoiseksi seikaksi ja ihme että ylipäätään
selvisin itse kotiin kun ajoin sydän kurkussa tuhatta ja sataa . "ei
saa henkeä" kuulostaa hysteriasoimattomankin korvissa aikas pahalta.
15-vuotiaani oli yrittänyt kielloistani ja opettajalle soittamastani
puhelusta huolimatta lähteä koulunsa joulujuhliin. Kun oisi ollut
kaksoisrooli näytelmässäkin ja mitä kaikkea. Isoveli oli kyydinnyt
kovassa flunssassa olevan potilaan metroasemalle ja isosisko meni
kyynelehtivää ja heikkohappista pikkusiskoa vähän ajan päästä kävellen
vastaan.. ja hetken kuluttua samainen isosisko siis soitti minulle.
Minä suoritin tietyt ensiaputoimenpiteet, ja kun lapsen henki
alkoi paremmin kulkemaan niin rauhoituin. Olen jokseenkin
vakuuttunut, että perheeni ensimmäinen allergiatapaus on totisinta
totta. Aika rapea pakkanenhan tuolla tänään oli, ja tunne että keuhkot
on pähkinän kokoiset... eikös se johonkin astmantapaiseen
viittaa?
Oli miten oli- kotitohtori määräsi tytön ulkonaliikkumiskieltoon,
riehuntakieltoon, rasittumiskieltoon, kaikenlaiseen teineilykieltoon ja
tuolla se nyt sohvalla makoaa.
Mitähän nyt sitten vielä- lompakko nyt oli pieni mutta kiusallinen
juttu, tämä sairaskohtaus (voiko niin sanoa) huolestuttava juttu ja
aamusta saakka kipeänä ollut pääni on em. vastoinkäymisten vuoksi
entistä kipeämpikin.
Noh, tämä joulukuu olikin sujunut tähän mennessä ilman mitään
tragedioita. Yleensä joulukuussa ainakin yksi perheenjäsenemme on
katkaissut jalkansa tai kätensä, tai tuolla wanhemmassa sukupolvessa
kuollut tai todettu melkein kuolleeksi.
tiistai, 20. joulukuu 2005
Kommentit