Hei vaan taas hei ja kiitos ihanista ja kannustavista kommenteistanne taas kerran.

Eilisen postauksen jälkeen tapahtui seuraavaa:

Katselin aikani tyttäreni heikkoa hengitystä ja huonoa happea ja päätin että nyt ei kotikonstit auta, nyt on tosi kyseessä ja nyt lähettiin lääkäriin.

Minä ja Aino sitten lähdimme kohti Lastenklinikkaa. Tai Lasten ja Nuorten sairaalahan se nykyisin on, mutta en nyt jaksaisi saivarrella. Isä jäi kotiin vahtimaan pakkaamattomia joululahjoja ja tietenkin myös täällä asuvaa väestöä.

Ja äsken sitten sieltä palasimme. Vietin yön sairaalassa siis.  Koska Ainon happisaturaatio (wau, ihan ku telkkarissa!!) oli huono ja rankka keuhkokuume-epäilykin oli ilmassa ja antibiootit laitettiin suoraan suoneen menemään, niin jäimme päivystysosaston eristyshuoneeseen yöpymään.
Minun piti jäädä sinne, koska vuodeosastot pullistelevat RS-viruksen kourissa riutuvista lapsista ja sinne ei siis ollut mitään asiaa ja päivystysosastolla yöpyminen vaatii omaisen, huoltajan, saattajan läsnäolon jos kyseessä on alaikäinen lapsi.

Voin kertoa, että sellainen tutkimuslavitsalle kyhätty peti _ei_ ole mikään maailman paras paikka nukkua. En juuri siis nukkunut viime yönä juuri laisinkaan.

Ainoa tutkittiin, lääkittiin ja hutkittiin usean eri ihmisen toimesta ja tänään oli vielä sitten röntgenkuvaus keuhkoista (eilen rtg oli jo kiinni) ja sellaista.

Diagnoosiksi paiskattiin lievä keuhkokuume ja infektio-astma. Eli astma, joka puhkesi ehkä ensimmäisen ja viimeisen kerran tämän flunssan takia, tai sitten se tulee puhkeamaan joka kerta infektiosairauksien yhteydessä. Vähän niinkuin eilen uumoilinkin.

Nyt on potilas ihan hyvässä hapessa ja lääkityksessä ja kunnossa ja tämä riutunut mutsipolo menee nyt omaan sänkyynsä ottamaan pienet torkut. Huolimatta siitä, että joulu on kohta.:)