Onneksi
en osaa ottaa itseäni enkä asioita aina niin kovin vakavasti. Tästä oli
hyötyä äskeisellä kauppareissulla kuopuksen kanssa.
Nyt kun pystyn ajamaan autoa ja suoriutumaan jopa niinkin vaativasta
toimesta kuin kaupassakäynti, niin kaikenlaista ongelmaa voi kuitenkin
tulla vastaan.
Otin fiksuna naisena mukaani sellaisen musta-valkoruudullisen
kerni-redneck-kassin, jollaisia myydään mm. tukuissa. Siihen mahtuu
varmasti kokonaisen kerrostalollisen viikon ruuat, ainakin melkein.
Näpsäkkänä asensin kassin stylesti kärryyn, ja pakkasin kaikki kamat
suoraan kassiin, joka oli siis stylesti kärryssä. Se tuli täyteen,
mutta kaikki mahtui kuiteskin.
Parkkihallissa olin sen tosiasian edessä, että kassi painoi noin
kiljoonaneljä kiloa, joten uimahallissa voimansa menettänyt
kuopus enkä puolitoistäkätinen minä saaneet kassia hievahtamaankaan
kärryn pohjalta.
Ähelsimme kassin kimpussa ainakin vartin. Kokeilimme erilaisia
taktiikoita. Nostoa, hivutusta, äkkitempaisua, hiljaista
ylöshivutusta.. kaikkea. Aina kun kassi nousi edes vähän niin
seuraavassa kuvassa se lötkötti taas kärryn pohjalla tukevasti. Kassin
nosto-operaatiota vaikeutti hillitön huutonauru, johon meni varmaan
kaikki energianii. Vielä enemmän nauroin, kun ajattelin sitä, että
miltä tämä operaatiomme mahtaa näyttää ohiajavien autonkuljettajien
näkövinkkelistä katsottuna.
Ennenkuin alettiin huhuilemaan parkkihallissa käyskenteleviä raavaita
uroita apuun, kokeiltiin vielä kerran, oikein keskittyneesti.. ja hih.
Se onnistui. Kotipihan parkkipaikalla esikoiseni raahasi kassin kotiin.
Koska olihan meillä toki kaksi kiloa kissanruokaa ja 10 kiloa
kissanhiekkaakin muassamme.
Että tällänen reissu :D En sitten tiedä miten terveellistä
tuollainenkin teutarointi sitten oli, mut hitto. Kerrankos täällä vaan
eletään.
Kivaa lauantaita kaikille :)
lauantai, 4. helmikuu 2006
Kommentit