Onneksi en osaa ottaa itseäni enkä asioita aina niin kovin vakavasti. Tästä oli hyötyä äskeisellä kauppareissulla kuopuksen kanssa.

Nyt kun pystyn ajamaan autoa ja suoriutumaan jopa niinkin vaativasta toimesta kuin kaupassakäynti, niin kaikenlaista ongelmaa voi kuitenkin tulla vastaan.

Otin fiksuna naisena mukaani sellaisen musta-valkoruudullisen kerni-redneck-kassin, jollaisia myydään mm. tukuissa. Siihen mahtuu varmasti kokonaisen kerrostalollisen viikon ruuat, ainakin melkein.

Näpsäkkänä asensin kassin stylesti kärryyn, ja pakkasin kaikki kamat suoraan kassiin, joka oli siis stylesti kärryssä. Se tuli täyteen, mutta kaikki mahtui kuiteskin.

Parkkihallissa olin sen tosiasian edessä, että kassi painoi noin kiljoonaneljä kiloa, joten  uimahallissa voimansa menettänyt kuopus enkä puolitoistäkätinen minä saaneet kassia hievahtamaankaan kärryn pohjalta.

Ähelsimme kassin kimpussa ainakin vartin. Kokeilimme erilaisia taktiikoita. Nostoa, hivutusta, äkkitempaisua, hiljaista ylöshivutusta.. kaikkea. Aina kun kassi nousi edes vähän niin seuraavassa kuvassa se lötkötti taas kärryn pohjalla tukevasti. Kassin nosto-operaatiota vaikeutti hillitön huutonauru, johon meni varmaan kaikki energianii. Vielä enemmän nauroin, kun ajattelin sitä, että miltä tämä operaatiomme mahtaa näyttää ohiajavien autonkuljettajien näkövinkkelistä katsottuna.

Ennenkuin alettiin huhuilemaan parkkihallissa käyskenteleviä raavaita uroita apuun, kokeiltiin vielä kerran, oikein keskittyneesti.. ja hih. Se onnistui. Kotipihan parkkipaikalla esikoiseni raahasi kassin kotiin. Koska olihan meillä toki kaksi kiloa kissanruokaa ja 10 kiloa kissanhiekkaakin muassamme.

Että tällänen reissu :D  En sitten tiedä miten terveellistä tuollainenkin teutarointi sitten oli, mut hitto. Kerrankos täällä vaan eletään.

Kivaa lauantaita kaikille :)