Semivihaisena ja -ärsyyntyneenä jollekin tiedostomattomalle (tule apuun Johan af Grann!) nukkumaan käytyäni vietin erittäin paskan yön. Heräilin joka välissä, heräilyjen välisen ajan vietin joko sekopäisiä unenpätkiä nähden tai peukalo äntyillen.

Minulla oli tänä aamuna herätyskello soimassa ja olin suorastaan onnellinen, että yö oli ohi ja _sain_ nousta ylös.

Huomasin pahantuulisuuteni kadonneen viimeistään siinä vaiheessa, kun kävin hakemassa autosta sinne unohtuneen kissanruokasäkin. Meidän naapurin Bostoninterriereiden pienet tassunjäljet lumessa olivat niin söpöjä, että olisin voinut syleillä niitä. Siis niitä jälkiä. Mutta siinä kohtaa sentään mietin, että miltä se mahtaa näyttää, ja jätin syleilemättä.

Samoilla tulilla kissanruokasäkin kanssa poimin sisään myös ilmeisesti yönsä ulkona viettäneen kissan.

Metrossa, matkalla lääkäriin, meinasin taas ärsyyntyä siitä, kun pääteasemalla seisovan metron ovia painellaan kiinni jokaisen sisääntulijan jälkeen. Eihän tuolla ole tänään edes kylmä! Teki mieleni avata joka kerta uudestaan se ovi, kun joku karaistumaton kahjo sen painoi kiinni, mutten kuitenkaan viitsinyt.

Lääkärissä meni hyvin! Parhaiten! Ihanasti! Sain vihdoinkin sen pinkin pötkön pois kädestäni, enkä hetkeäkään liian myöhään. Se oli ilmeisesti jotenkin liikkunut kädessäni, joka on nyt hoikka kuin pajunvitsa, ja aiheutti peukalolle ylimääräistä hankaumaa.

Ihan kaksikätinen en vielä ole, ellen itse halua. Tässä on sellainen virtaviivainen tarrasysteemi, jonka saa itse pois. Ja jotain ohjeita ja jumppaa ja humppaa ja sellaista. Mut ihanaa hei! Niin ihanaa. Ihaninta.

Elma-setä tulee Suomeen, minä tapaan salarouvat, menen takaisin sorvin ääreen, lapsilla alkaa hiihtoloma kohta...Eli, ihan kivaahan tää elämä on!

Kivaa tiistaita kaikille:)