Eilen illalla en jostain syystä saanut unen päästä kiinni. Enkä mistään muustakaan unen kohdasta- kuten jaloista. Heh heh taas, täti koittaa olla nokkela.

Niinpä aloin leikkimään mun itseni kanssa ajatusleikkiä. Kyllähän te nyt tämän ajatusleikin tiedätte- se menee jotensakin näin:

Kuningasajatus: Minä olen kaikkien ajatusten hallitsija ja määrään tätä ajatusleikkiä! Ajatusten vanki: No se kunkku tulis tänne ajatusten vankilaan tapaamaan tätä vankia, se ois niinku sellainen vankilavierailija. Mieletön ajatus: Tääkin haluaa että tätä tullaan tapaamaan tänne suljetulle osastolle. Hyvä ajatus: Tää ajatus saa kokoajan idiksiä, tää on niinku kaikista kivoin ajatus tässä leikissä... Jne.

No ei vaan- eilen tuli taas kerran todetuksi, että maailma on pieni. Tämähän nyt on jo niin tuttu toteamus, ettei sitä kannattaisi enää itsestäänselvyytenä edes todeta.

Koska en siis saanut unta, ja lampaidenkin laskemisesta tuli mieleen vaan suunnilleen joku sudoku, niin leikin ajatuksella, että jos tekisin jonkinlaisen listan tai kaavion kaikista ihmisistä, jotka tunnen, tiedän tai jotka tunnen nimeltä ja minulla on jonkinlainen kytky ko. ihmisiin, niin kuinka monelta bloginkirjoittajalta tulisi osuma jonkun nimen kohdalle? Voisin heittää villin veikkauksen, että aika monelta. Ja aika moneen nimeen.

Ongelmahan tässä on tietenkin henkilötietosuoja ja anonyymiteetti  ja tälläiset kysymykset ja kun esim. koodinimi "yks ihana bloggaaja Helsingistä" saisi aikaan niin suuren osumasuman, että Veijo Vuodatus puhkeaisi, niin jää varmana tämäkin pähkähullu ajatus toteutumatta. Mutta ajatuksleikkinä aika winha.

Mutta aamulla ratikassa meni hermo. Niin söpöjä kun 1A- linjan ikiwanhat kyplooppiratikat ovatkin, niin ruuhka-aikana en niille kovin montaa söpöä ajatusta jaksa suoda. Tänä aamuna oli taas sellainen sillit-purkissa meininki, ja käytävällä ei päässyt eteen taakse eikä sivulle. Ei edes oven edestä, jossa ihmispolojen piti välttämättä seisoa ulos- ja sisääntunkeavien tukkeena, koska liikkumatilaa oli noin sentti suuntaansa.

Tossa Palace-hotellin kohdalla yks ämmä tiuskaisi mulle että "no ootko sä menossa ulos vai et". Minun suustani pääsi selkeä-ääninen vastatiuska! Yleensä tyydyn vaan luomaan jos-katse-voisi-tappaa- katseita tai mutisemaan jotain partaani, mutta nyt! Tiuskaisin takaisin! Kovis-elma! Mulle ei ämmät vittuile, kele. Ainakaan asioista, joihin en voi itse vaikuttaa, kuten seisomasijaintiini täydessä ratikassa.

Eikös vaan ollutkin jännittävä tapahtuma :D

Nyt alan tekemään suurta klemmaripoliittista selontekoa.

Kekseliästä keskiviikkoa kaikille!