En ole varmaan koskaan, ikinä enkä näiden lisäksi myöskään millloinkaan vihannut ketään tai mitään niin paljon, kuin eilen vihasin itseäni.

Minulla oli oikein itsekeskeinen lauantai, ja tämä tarkoittaa tässä kohtaa sitä, että painiskelin kaikkien itse-alkuisten asioiden parissa- ainoastaan itserakkaus ja itsemurha puuttui listalta, mutta kaikkea muuta itseinhosta itsesyytöksiin löytyi kyllä sitten sitäkin enemmän.

Kas kun. Perjantaina, juuri kun olin päässyt hyvään sillä-silmällä-vauhtiin ja loihdin olkkariini uutta kevätilmettä halvalla (eli ilmaiseksi) ja minulla oli kivaa ja oli viikonloppu alkamassa ja jee hyvä meininki, niin tietenkin minä vätys, minä joka en osaa sanoa ei, minä joka on helppo vokotella, siis hemmetti minäminäminä, lähdin esikoisen kummitädin kanssa baariin, vaikkei ees kauheesti (eli ei yhtään) tehnyt mieli. Siihen jäi olkkarin kevätilmeet kuin paskat junttilan tuvan seinään kun kirmasin baariin.

Olihan baarissa toki ihan kivaa- juotiin kodinsisustuskalja, remonttikalja, paskat pomot-kalja jne. Eli ei mitään yltiöpalttista ja kotiinkin tulin ajoissa, enkä ollut ees kännissä jne jnejne.

MUTTA perkelesaatana. Kaikista noista edellisistä huolimatta, olin TAAS eilen kuin mätä lahna. En saanut mitään aikaiseksi, koska krapulani ilmenee nykyisin niin , että minusta tulee aivokuollut zombie. En jaksa tehdä MITÄÄN! Muuta kuin ahtaa suuhuni mitä sattuu, makeaa ja suolaista vuorotellen ja joskus jopa samanaikaisesti.

Taas päätin, että lopetan alkoholin kokonaan, koska se EI sovi minulle. Vaikka joisin ihan hillitynhallitusti ilman mitään lärvien vetämistä, kankkunen on silti aina sama. Toistan näissä postauksissani itseäni- olen tätä samaa pähkinyt ennenkin. Ja taas pähkin.

Pohdin eilen sitäkin, että alkon läträämiselle on jonkinlainen sosiaalinen tilaus. Jos menen baariin juomaan kahvia tai limua, niin minähän oon automaattisesti jenginpetturi, tylsä ihminen, ilonpilaaja jne. Vai olenko? Koska ei minun tarvitse tutussa seurassa muutenkaan juoda itseäni rohkeaksi ja sosiaaliseksi- olen sellainen ihan selvinpäinkin. Siis rohkealla tarkoitan, etten ole ujo.

Ensi perjantain yllärisynttärit on kyllä paha paha koetinkivi. Mietin jopa, että pitäisiköhän sitä nyt siten lasketella valheita, tai oikeammin hätävalheita, ja sanoa että olen pahalla, antabusvaikutteisella lääkekuurilla.. vai pitäiskö räväyttää että olen raskaana;) Vai millä ilveellä voin istua "kuivin suin" tilaisuudessa, jonka ainoa funktio on humalahakuinen juopottelu?

Pitääkö mun sulkeutua kotiin ja perua kaikki menot ja jutut, ihan vaan sen takia, että näissä meno- ja juttupaikoissa on tarjolla viinaa, ja vaikka itse kykenen olemaan juomatta, niin muut ihmiset eivät kenties pysty sitä hyväksymään. AAAARRRRGGGGHHHHHHHHH. Vähänkö on sätkynukkeolo. Sellainen, että kuka mua oikeastaan määrää, minä itse vai ympäristö.

Tänään piiskaan itseäni. Olkoot kuin sunnuntai ja kevät kukkeimmillaan ja loistava ulkoilukeli ja mitä kaikkea. Minä suoritan katumusharjoituksia ja suursiivoan ensin taloni ja sen jälkeen itseni.

Kertokaa te viisaat lukijani, onko ilo ilman viinaa todellakin teeskentelyä?