Muahah, pitäisiköhän minun nyt oikein todenteolla huolestua.. jostakin, esim. itsestäni?

Eilen illalla nähkääs kävi näin: olin ihan rauhallisin mielin käymässä yöpuulle, kaikki oli niin mukavasti kun nyt voi vain olla, ei mitään erityistä ollut siis mielenpäällä.

Sitten juuri kun olen siinä ihanassa valveen ja unen välisessä nirvanassa, alkaa pieni harmaahapsinen huoli-mummo sisälläni kärttämään, että "eikö sulla tosiaankaan ole _mitään_ huolenaiheita? Oletko aivan varma? Lukitsetko mielipiteesi, vai pitäisikö vielä kilauttaa.. jos nyt ei kaverille, niin ainakin jollekin tajunnantason lohkolle, missä huolet asuvat.

Mietin ja mietin.. "Tiina"-asian olen työstänyt niin valmiiksi kuin miksi se pelkän ajatuksen avulla työstyy (koska en saa sitä terapeuttia langanpäähän kulumallakaan, niin olen ottanut selville hänen mailiosoitteensa- kirjoitan ajatuksella hänelle mailin, johon koitan muistaa ottaa mukaan kaikki mahdolliset seikat ja käytän mm. teidän arvokkaita kommenttejanne häveliäästi hyödykseni myös). Ei siis siitä mitään akuuttia huolta.

Lapset olivat kaikki kotona- ei siis huolta autoilevan esikoisen puolesta, ei koiraa iltamyöhälläkin ulkoiluttavan tyttären puolesta., eikä omissa sängyissään nukkuvien muidenkaan lasten puolesta. Minulla oli sorvipäivää ajatellen kaikki asiat kunnossa (kuten esim. vaatteita puhtaana jne). Ei siis huolenhäivää, ja silti huoli-mummo piti silmiäni apposen avoimina estäen minua nukkumasta.

Huoli-mummo sitten kertoi, etten ole muistanut huolestua yhtään Elma-sedästä. Hän on keikalla, ja siellähän voi katto romahtaa, valotrussit (tai jotku sellaset) kalahtaa päähän, sähköisku, piuhaan kompastuminen, auto-onnettomuus kotimatkalla.. Sedälle voi tapahtua mitä vaan! Huolestu Elma, huolestu!

Kiitti vaan mummolle aivan hemmetisti. Pyörin hereillä siihen saakka kun setä tuli kotiin, ja se tapahtui joskus neljän jälkeen aamulla. Sillä siunaaman hetkellä kun setä käveli ehjänä makkariimme, nukahdin. Kello soi parin tunnin päästä, ja arvatkaa väsyttikö? EI väsyttänyt!

Minun täytyy siis paitsi virittää vesipyssy niin myös kehittää joku mummon nujerruslaite. Hitsit sanon mä.

Sorvaamoon ei kuulu mitään uutta. Ja hähä, olin kuin olinkin raggarivanhus. Jätin talvitakin kuulinviileesti narikkaan roikkumaan ja tulin välikausitakilla töihin. Eikä ollut ees kylmä, mutta sujuvampaa liikehdintää kyllä sain harjoitettua. Nam.

Alan nyt rakentamaan klemmareista joukkotuho-asetta huolimummojen nujertamista varten.

Mukavaa maanantaita kaikille!