Tiedän,
että puhun nyt aivankuin alkoholistin suulla (tai kirjoitan alkkiksen
sormilla), mutta sanompa vaan että tämä elämäntyyli, johon ei sisälly
alkoholin kanssa läträämistä, sopii minulle ihan älyttömän hyvin! On
tosi mahtava fiilinki, kun ei tarvi koittaa paikata mustia aukkoja
muistissa- ja kun ottaa välillä kunnon primitiivipultit miehelle, ei
tarvi kärsiä edes vierotusoireista.(raivareiden oheistuote on musta
aukko- ei vaan muista mitä kaikkea tuli raivonpuuskassa sanottua) .
Ei tarvi hävetä edes varmuudeksi, jos on sattunut käyttäytymään
jotenkin pöhlösti, ei ole krapulaa, ei vetämätöntä oloa, ei morkkista,
ei ylensyömistä, ei ylenjuomista, ei ylenvellontaa, ei siis mitään
itseaiheutettua hämminkiä vartalossa.
Sitäpaitsi-
viikonloppu on niin lyhyt ja perheeni ja kotini niin iso, että jo
päivänkin poissaolo krapulan muodossa on iso menetys- itselleni. Kauhea
morkkis tulee siitä, kun makaan rumana ja punakkana sohvanpohjalla, ja
komentelen syyttömiä lapsiparkoja, kun itse olen ollut ensin pitämässä
hauskaa (vaikkei se edes sitä läheskään aina ole) ja seuraavana päivänä
olen kyllä läsnä, mutta täysin nollapanoksilla. Ja joo- ei täällä
kaunis tarvi olla. Mutta rumana makaaminen vaan jotenkin nyt tehostaa
tätä itsetutkiskeluani.
Puhuin just tänään ystäväni kanssa
siitä, kuinka toleranssi alkoholin kanssa muuttaa muotoaan iän
karttuessa. Kun tässä nyt ei (yllätys yllätys) mitenkään nuoremmaksi
muutu millään konstilla, niin hitsi että on kauheaa se, kun esimerkiksi
ihan minimaalisenkin ryypiskelyn jälkeen huomaa, ettei muista kaikkea!
Se on kauheeta. Se on merkki jostain. Ja jos ei satu potemaan sellaista
krapulaa, missä samanaikaisesti syleilee sekä pyttyä että lavuaaria,
kun joka reiästä sinkoaa jotain ravintoketjun loppuosan tuotosta, niin
ainakin potee morkkista, vapinaa ja kaikkea!
Kaikista
pahinta on, että muutun känniääliöksi nykyisin nopeasti. Ja jos koitan
karttaa ääliöitymistäni, tarkkailen itseäni niin, etten suunnilleen
kuule mitään mitä ympärilläni tapahtuu- se tulkitaan humalatilaksi ja
kas! Sittenhän sitä kohta taas ollaankin iloisesti isossa rumassa
kännissä - eikä siis missään pienessä sievässä hiprakassa.
Tämä kirjoitus on nyt samanaikaisesti sekä ääneenajatteluani että
myös muistilappu itselle. Kun seuraavan kerran joku vokottelee
minua baariin, niin pitäisi aina ensin kaivaa tämä postaus esiin ja
vastata vasta sitten että voin tulla, autolla.
Osin näihin
ajatuksiin kirvoitti minua sekin, että meillä oli täällä tänään kylässä
kummityttöni (ikää 1v 8kk) vanhempineen. Ihana, suloinen ja tarmokas
tyttö. Täällä sai "nau ja toinen nau ja hau ja isho hau"
riemunkiljahduksia korviinsa niin, että elukkapolot taitavat vieläkin
olla puolikuuroja. Mutta siis kirvoitus. En ole nähnyt lapsen isää,
Elma-sedän työkaveria, aikoihin.
He tulivat meille
iltapäivällä, neljän pintaan. Isä oli kännissä jo silloin, ja ruuan
kanssa nauttimansa punaviini ja saunassa nautittu saunakalja sai aikaan
sen, että kuopukseni tokaisi hänelle kohteliaasti "sul on huono
viinapää". Eihän se meinannut mahtua ovesta ulos kun täältä lähtivät,
ja meillä on kuitenkin ihan normikokoinen oviaukko.
Mutta
se, miltä tämä setä näytti! Herranen aika, se oli vanhentunut ja
rypistynyt ja mattinykäistynyt niin, että olin ihan öönä aapisen
laidassa, että onko tuo ees sama tyyppi lainkaan! Okei, tämä tapaus oli
mieshenkilö, mutta samalla tavalla- ehkä selkeämminkin- alkoholi muovaa
naisenkin naamaa ja habitusta.
Voitte pitää minua
hysteerisenä hieman. En minä ole koskaan juonut mitään hälyttäviä
määriä- tai siis hälyttävän usein. Mutta kun tipaton alkuvuoteni
katkesi helmikuun puolenvälin tietämillä, niin sen jälkeen ei kovin
montaa viikonloppua ole kokonaan vesiselvänä mennyt, ja kaikki ne
viikonloput ovat hukkaan heitettyjä- monin edelläkuvatuin tavoin ja
tavoin jota en osaa edes selittää.
No niin, lopetan tämän
jauhamisen nyt täältä tähän. Olen tästä aiheesta blogannut monesti
aiemminkin, mutta silloin lähinnä pähkäilyn tasolla; mitä sanon
kavereilleni? Olenko ilonpilaaja?
Nyt olen jotenkin
valaistunut.. kuka minä oon kenellekkään tilivelvollinen siitä, mitä
omalla elämälläni teen? Jos en mahdu selväpäisenä muiden elämään, niin
se on kovin ikävää, mutta ehkä en kovin vahvasti sinne elämään
sitten kuulukkaan.
Hyvää yötä :)
sunnuntai, 9. huhtikuu 2006
Kommentit