Raporttini tältä päivältä täältä tähän ja sinne.

Heräsin aamukasilta oikein korostetun hyvinvoivana ja tarmokkaana syystä, että kieltäydyin eilen baari-illasta ja olin näin ollen hyvinkin antikrapulainen.

Noin kolme tuntia suunnittelin, että mitähän kaikkea hienoa tänään mahdankaan saada aikaiseksi, kun fiilinki oli niinkin oivallinen. Hyvä suunnittelu on onnistumisen tae, sanoisi tähän kohtaan Pepe W.

Niinkuin eilisessä postauksessani kerroin domino-ilmiöstä- eli saadakseen paikan a kuntoon pitää ensin siivota paikat b, c ja ehkäpä vielä deekin. Aloitin siis kohdasta b, joka on iso vaatehuone.

Pääsin oikein hyvin vauhtiin, mutta sitten alkoi taas mieheni Uralille vaiko-ei- syndrooma kun hän soitti että tuleekin vasta yöllä (vaihdettuaan jo kerran aiemmin kotiintuloaikaansa ed. yöstä tähän päivään), ja minulle tuli eteen pakollinen kauppareissu.

Tälläinen dramaattinen keskeytys vaatehuoneen järkkäilyssä sai aikaan sen, että palattuani kaupasta söin hieman jotain, pelasin tietsikalla jotain pallojenpuhkontapeliä ja huomasin olevani sikaväsynyt ja menin nukkumaan.

Heräsin jokin aika sitten, laitoin ruokaa tulelle ja nyt ei mikään asia tässä maailmassa voisi minua vähempää kiinnostaa kuin tuo hemmetinmoinen lumppukomero. Taidan tehdä kylmän viileesti niin, että jatkan urakkaa huomenna. Kyllä noin isoa vaatehuoneeseen voi uhrata kaksi päivää, eiks vaan voikkin?

Katoin eilen sen Super Size Me- leffan. En mee enää ikinä mäkkäriin, enkä muutenkaan syö mitään, paitsi jotain. Hrrrr. Karmiva teos. Tai siis karmiva roskaruoka. Miten minäkin olen voinut olla niin typerä, etten ole tajunnut kuinka karmivaa roskaruoka oikeasti on. Kauheaa kakkaa sitä ihmiset sisään tunkevatkin, ja vielä vapaaehtoisesti. Ja vielä maksaa siitä! Alan saletisti ruokahihhuliksi. No en. Mut silti.

Tulipas nälkä.. taidan lähteä tästä mäk