Koska huomenna on pyhä, ja minulla on viikonlopuksi muutenkin varattuna runsaasti kaikenlaisia aktiviteetteja, niin päätin eilen vähän siivota täällä.

Se kun vaan sattuu olemaan sellaista hommaa, että jos siihen ei ole inspiraatiota eikä mitään sen kummempaa motiiviakaan, niin eihän siitä mitään tule.

Kun olin noin tunnin tärvännyt siihen, että vatkasin jotain roinapinoja puolelta toiselle, päätin lahjoa jälkikasvuni avuksi.

Siivousjoukkoihin ilmottautui esikoiseni ja kuopukseni, sekä esikoisen kaveri- tuttavallisemmin naapurin tursas. Pidimme palkkaneuvottelut ja kehityskeskustelut ja laadimme työnjakokaaviot.

Onneksi en ole yrittäjä, koska luultavammin olisin melko pian konkurssissa, koska maksaisin liian suurta palkkaa! Voitteko kuvitella- teineille ehdottamani palkkaesitys oli heidän mielestään turhan suuri ja he tinkivät hintaa alaspäin. Kaikkea sitä! Nykyisin on niin vaikeaa saada isopalkkaisia teinejä!

Tänään he sitten koulujensa jälkeen siivoavat tämän talon. Eli kun minä illalla palaudun baarista niin tulen siistiin himakoloon.

Minulla on tänä iltana nk. jouluemännöintikauden avajaiset kahden lapseni kummitädin kanssa. Toinen heistä on erikoistunut mahtipontiseen jouluvalodekoreeraukseen ja saan oppitunnin siitä, miten saa parhaiten naapurit sekoamaan, kun koko julkisivu välkkyy, kalkattaa, pimpottaa ja loistaa. Taidan tänä vuonna käydä kuvaamassa ko. rouvan talon. Se on aika... mielenkiintoinen etten sanoisi. Sittenhän näette.

Ennen iltaa on kuitenkin tämä kehityskeskustelu-työryhmäily. Kiinnostaa kuin kilo ravintoketjun loppuosaa. Olen kuitenkin sen verran hikipinko, että tein läksyt eilen, eli katsoin aiheeseen liittyvän videon  työpaikallani.

Siis voi helv... En oikein tiedä, mitä olen ymmärtänyt taas väärin, mutta kun tässä opetusvideossa painotettiin moneen otteeseen sitä että "kehityskeskustelu esimiehen kanssa on mahtava asia. Silloin saa kertoa kaikki mieltä painavat asiat ja esittää muutoksia...." Videon näytellyissä pätkissä alainen ruikutti joka välissä kun olisi halunnut mennä jonnekin kurssille, mutta sinne olikin menneet vaan ne "jotkut muut"..

Tuota noin.. tarkoittaako tämä siis sitä, että jos minulla on joku akuutti ongelma, mieltäni painaa joku sorvauksellinen seikka, ammattitaitoni ylläpitämiseksi minun olisi välttämätöntä päästä jollekin kurssille jne. niin minun pitää kärvistellä em. seikkojen kanssa kehityskeskusteluun saakka? Entä jos se keskustelu on vasta vaikka 7 kuukauden päästä?

Vaikkei pomoni mikään varsinainen taivaanlahja olekaan, niin kyllä meillä akuutit asiat hoidetaan saman tien. Tai ainakaan minä en ole niin herranpelkoinen, etten uskaltaisi avata pomon luona suutani, jos jokin asia on retuperällä. Onhan niitä tietenkin sellaisia arkojakin työläisiä ja toisaalta taas turhastanillittäjiä, mutta ainakaan minun kohdallani ei kehityskeskustelut ole mikään taivaita syleilevä tilaisuus parannukseen.

Hehe, luultavasti henkilöstökehityskoordinaattorimme katuu tämän päivän jälkeen, että valitsi juuri minut tähän tämänpäiväiseen työryhmään.